Avainsana-arkisto: Patikointi

Seitsemisen Kansallispuisto matkakertomus 21.4.2017

Retkivalmistelut

21.4.2017

Päätin lähteä retkeilemään Seitsemisen Kansallispuistoon  kevään kynnyksellä. Heräsin hyvissä ajoin seitsemän jälkeen. Näytti keli verraten hyvältä näin aamutuimaan. Aurinko pilkisteli pilven raosta ja lämpömittari kuroitteli plus asteita.

Säätutkasta kun katsoin tilannetta, näkyi siellä kuurosateita tulevan! Nokialla alkoi tummat pilvet vyöryä järven päälle juuri kun aloittelin repun pakkaamista. Lunta sieltä taivaalta satoi ja hetken päästä taas vettä oikein kaatamalla. Kyllä sää on taas oikukas! Ylöjärven puolella aurinko paistoi.

Seitsemisen Kansallispuisto: Luontokeskus

Seitsemisessä aurinko paistaa

 Seitsemisen luontokeskuksen pihassa olin kymmenen jälkeen. +2 astetta näyttää mittari luontokeskuksen grillikatoksen seinällä. Retkikartta: seitsemisen Kansallispuiston luontokeskus

Kävin ensin luontokeskuksessa katselemassa ja ihmettelemässä luontovalokuvia ja täytettyjä eläimiä.Haen autosta täyteen pakatun repun(13kg) ja lähden Runokangas reitille, joka lähtee luontokeskuksen pihasta ja kiertää Pakkulakankaan ja Ahvenlammin sivua takaisin luontokeskukselle. Tämä polku on kahden kilometrin mittainen. Retkikartta: Runokangas reitin alku

Paikoitellen polku on jäinen ja märkä. Ahvenlammin takareunalla kaksi joutsenta nostelee pitkiä kaulojaan ollen jatkuvasti valppaina.Lampi on umpijäässä. Retkikartta: Joutsenet lammella

Otan Sony AX100E 4K videokameran laukusta ja yritän saada mahdollisimman heilumatonta videokuvaa joutsenista ilman jalustaa. Jalustaa en näillä reissuilla mukanani raahaa. Täytyy vain yrittää hakea erilaisia tukipisteitä käsille ja kameralle.

 Aurinko menee taas pilveen ja heti tuntuu ilma viilenevän. Välillä taas sataa hiukan rakeita, mutta parempi pieni raekuuro kuin vesisade.

Metsää seitsemisessä

 

 

Tuolta polun mutkan takaa ilmestyy kaksi koiraa. Tulevat nuuskimaan retkeilijää. Koirien perästä tallustelee mies, joka komentaa  näitä tulemaan luokseen. Kello kärkkyy jo yli kaksitoista kun saavun autolle. Tunnin verran sain aikaa kulumaan kahden kilometrin vaellukseen. Onneksi riittää valoisaa pitkälle iltaan, joten kiirettä ei ole.

Koveron torpalla on mukava keitellä teetä

Ajan autolla Koveron Kruununmetsätorpalle ja keittelen siellä teetä. Bilteman retkikeitin on nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Retkikartta: Koveron Kruununmetsätorppa
Vähäinen vesimäärä kiehuu hetkessä, vaikka kova puuskainen tuuli sammuttaa liekin muutamia kertoja.(kaasun virtaus oli liian pienellä) Kuvauskalustona on kolme kameraa. Hero4 kameralla teen äänitukset pienen nappimikrofonin avulla. Sony 4K videokameralla kuvaan retken yksityiskohtia. Hero5 Black kamera on kiinni GoPro Karma gimbaalissa. Karma pitää kameran vaakatasossa kolmeen suuntaan. Karma gimbaalin yksi puute tulee esiin juuri äänessä! Kotelo peittää yhden kolmesta mikrofonista ja ääni kuuluu kuin kaivosta. Puutteista vielä sen verran mainitsen että, Karman ohjelmisto ei toimi toivotulla tavalla! Täytyy odotella ohjelmistopäivitystä Gopro insinööreiltä, koska esim horisontti joskus menee vinoon!

Koveron torppa: Seitsemisen kansallispuisto

Koveron kaivosta olisi saatavilla vettä, joka on keitettävä ennen käyttöä. En viitsi vinssata puolta litraa vettä jonka tarvitsen teehen. Kaivon kannella istuessani kurvaa volvo pihaan ja siitä astuu ulos nuorehko mies. Luulee minua metsähallituksen mieheksi, mutta pettyy kun olenkin vain tavallinen retkeilijä. Oli ilmeisesti sopinut tapaamisen Koverolle Seitsemisen huoltomiehen kanssa. Sen verran on keli kalsea että joudun kaivamaan fleece takin repusta ja laittamaan sen päälle.
Kello on käynyt jo yli yhden kun heitän repun selkään ja suuntaan takaisin autolle joka on Koveron parkkipaikalla. Yhden retkeilijä miehen näin kulkevan torpan läpi. Oli matkalla Liesijärven laavulle. Sanoin tulevani samaan paikkaan.
Ajan autolla Multiharjun P-paikalle ja suuntaan sieltä Aarnipolulle
Kello 13:38.

Jättiläispetäjät kurkottavat kohti korkeuksia Multiharjulla, kelopuiden reunustaessa polkua

Multiharjua kiertävä Aarnipolku on 1,8 km mittainen. Kuljen 0,7 km harjun itäistä polkua pitkin ja seuraavasta risteyksestä oikealle. Multiharjun aarnimetsä on suojeltu 1910. Vanhimmat petäjät ovat lähes 400 vuotta vanhoja kilpikaarnaisia jättiläispuita. Vanhoja metsäpalon jälkiä on havaittavissa suurten mäntyjen tyviosissa. Muutama suuri haapa kurkottaa korkeuksiin kuusikkovaltaisessa metsässä. Suuret kelopuut reunustavat polunvartta luoden maisemaan vanhan metsän ilmettä. Keloja on mennyt nurin, osan jäädessä konkeloon suurten kuusien kanssa. Maassa makaa kelopuita ja myrskyn kaatamia mäntyjä ja kuusia. tarjoten pieneliöille pesäpaikkoja ja elintilaa. Luonnontilainen metsä on paljon mielenkiintoisempi tutkimusmatkan kohde verrattuna talousmetsään.Retkikartta: Seitseminen Multiharju

Liesijärven laavulle on Multiharjulta 6 km taivallettavaa

Vastaan tulee polkuristeys. Harjun laitaa kulkemalla pääsee Koverolle ja oikean käden suunnasta löytyy polku joka vie kohti Liesijärven laavua. Karttaa ei minulla ole kädessä, muistin väärin polut ja lähdin Koveron suuntaan! Polkuristeyksissä on nähtävillä yleiskarttanäkymä, mutta siitäkin huolimatta kuljin hiukan harhaan, muutaman sata metriä ja huomasin virheeni. Ei auttanut kuin kääntyä ympäri ja suunnata oikealle polulle. Pitäisi keskittyä enemmän siihen yleiskarttaan kuin hatariin muistikuviin jostain polun pätkästä.
Hikeä alkaa pukkaamaan paidan kostuessa hartioilta. 600 metriä on matkaa seuraavaan risteykseen josta jatkan suoraan kohti Haukilampi Pitkäjärvi suuntaan. Oikealle menevää reittiä pitkin pääsee myös Liesijärven laavulle(5,2km) josta tulen takaisin. Kello on 14:23 kun kuvaan suurta kelopuuta. Tästä ei ole pitkä matka Seitsemisjoen sillan polkuristeykseen. Joella on leveyttä pari metriä ja vesi on synkän tummaa, virraten verkkaisesti. Kello on 14:40. Haukilammelle 1.1km vasen suunta. Jatkan tästä oikealle Seitsemisjoen yli kohti Pitkäjärveä. Kyllä täällä risteyksiä ja polkuja riittää! Kaksisataa metriä ja taas tulee polkuristeys vastaan. Pitkäjärvelle on matkaa 1.4 km tästä vasemmalle, oikealle menevää polkua pääsee Tulusmäelle, suuntaan josta tulin.
Tämä on polku jota voi ajaa maastopyörällä Hirviharjulle ja siitä eteenpäin Pirkan taival reitistöä pitkin.
Pitkäjärven ja Tulusmäen suunnasta tultaessa puuttuu opasteet Haukilampi/Kovero reitistä., menee vain polku ilman kylttejä!
Tästä kohtaa neljäsataa metriä ja uusi risteys. Pitkäjärven kämpälle pääsee jatkamalla suoraan. Käännyn oikealla Tuulimäen suuntaan eteläkierros reitistölle. Kyltissä lukee Saari-Soljanen 6,2 km.
Tästä saa taivaltaa 2,2 km seuraavaan risteykseen. Nyt sitten tulee tämä risteys jossa joutuu vähän miettimään jos ei ole tarkkaa karttaa kourassa. Suoraan johtava polku on hiihtoreitti ja oikealle menevä polku menee Saari-Soljaselle ja Liesijärvelle.
Jos menee tuota hiihtoreittiä pitkin niin sitäkin pääsee Liesijärvelle, kunhan kääntyy oikealle polun tullessa tielle.
Kohta tulee tie vastaan josta Liesijärvelle on matkaa 1,7 km. Tätä tietä voi ratsastaa hevosella ja tietysti ajella maastopyörällä.
Jos tästä kääntyy oikean käden suuntaan niin vastaan tulee Liesilammi (1,4km) ja myös Liesijärven laavu.
Polku on mukavan pehmeä kulkea ja aurinko taas hetken paistaa. Saavun Liesijärven laavun maisemiin hiukan ennen neljää. Käyn kurkkaamassa polun vasemmalla puolella olevaa ladon raatoa ennen laavua. Lato makaa kyljellänsä rannan tuntumassa veden varassa.Retkikartta: Vanha lato

Liesijärven laavulla on tauon paikka

Seitsemisen Kansallispuiston monista laavuista yksi sijaitsee Liesijärven rannalla

Ylitän joen yli vievän sillan. Tästä on laavulle matkaa enään kaksisataa metriä. Jään hetkeksi katselemaan sillalle jokea ja maisemaa. Tämä joki laskee Liesijärvestä Liesilammin kautta Kettulammille josta se yhdistyy myllyn jälkeen Liesijokeen.Retkikartta: Liesijärven laavu

Savunhaju leijailee laavun nuotiopaikalta. Täällä on sama retkeilijä ruokailemassa johon törmäsin Koveron torpalla.
Alan valmistella omia ruokatouhuja kaivamalla repun sisältöä laavun makuualustalle. Kylmänväreet alkavat hiippailla kehoon, koska aluspaita on kostunut hiestä matkalla. Vedän Fleece takkia päälle ja etsin kaasupolttimelle sopivaa paikkaa.
Poltin temppuilee eikä tahdo luovuttaa kaasua tarpeeksi tehokkaasti. Liekki on keltainen ja lepattaa puolen metrin korkeudella. Kääntelen kaasupulloa mutta homma meinaa tyssätä heti alkuunsa. Vikahan selvisi kun aloin muistelemaan Bilteman käyttöohjetta kaasupullon käytöstä.
Kaasun käyttölämpötilan olisi hyvä olla +4 astetta tai yli. Onneksi aurinko lämmittää pulloa sen verran, että kohta alkaa kuulua tuttua kohinaa polttimesta ja vesitippa kiehahtaa hetkessä. Täytyy vain muistaa että kesäkeleillä kaasupullo täytyy pitää varjossa! Tuossa järven lahden laidassa kaksi joutsenta kyntää vettä, välillä työntäen pitkää kaulaa veden pinnan alle.

Joutsenet lipuu tyynessä rantavedessä

Heitän kiehuvaan veteen Semperin makaronia. Repusta löytyy pieni kylmälaukku jossa on valmiina tehty jauhelihakastike.
Kaikki muukin tarpeellinen, suolasta alkaen on mukana. Ruoka maistuu hyvälle, ja lisäksi teen kaksi leipää joihin sivelen reilulla kädellä voita ja parit siivut juustoa.

Liesijärven laavulla ruokatauko

17:00 näyttää kännykän kello, kun keittelen kupposen teetä laavulla. Kerään kamppeeni ja valmistaudun jatkamaan matkaa Multiharjun P-paikalle jonne on matkaa tasan 6 km. Kello on jo 17.30 ja on parasta laittaa suurempaa vaihdetta silmään tai muuten hämärä yllättää. Sammutan kytevän nuotion vedellä ja tarkistan ettei jäänyt omia tavaroita pyörimään ympäristöön.

Väsymystä ja hiertymiä jaloissa. Liesijoen mylly lähestyy

Nyt ei ole aikaa pyörähtää toisella tulentekopaikalla joka on tässä laavun lähettyvillä. Telttailualue, puuvarasto ja vessat löytyvät myös sieltä. Menee vielä alaselkä oikealta kramppiin noustessani laavun ritsiltä ylös. Koko pitkän päivän ollut reppu selässä ja lienee näin äkkiseltään selkä tottumaton pitkiin reissuihin.
Ennen Liesilammia, joen varrella, seisoo jykevä jättiläishaapa. Puulla on paksuutta niin paljon, ettei siitä ylety kädet ympäri.

Jättiläishaapa Seitsemisen Kansallispuistossa

Toivottavasti majava ei kaada tätä komeaa puuta! Majavan savottaa näkee jo tässä kohdin. Sieltä täältä on kaadettu puuta.
On se majava upottanut hampaansa myös aika paksuun haapaan, joka oli jo viime vuonna lähes kaatumassa. Nyt en sitä samaa puuta enään löydä. Liesi ja Kettulammin läpi virtaava joki on saanut päälleen uuden sillan. Entinen olikin läpi lahonnut reikäinen sillankuva. Tässä on taas majava kunnostautunut ja näyttänyt puunkaato taitonsa. Puuta on kaadettu oikein urakalla.Retkikartta: Majavan savotta

Majavan jyrsimä koivu

Majavan työmaa Seitsemisessä

Vaihdan uuden akun Hero4 kameraan jolla tallennan äänet. Jatkan matkaa Liesijoen myllylle joka on tuossa kivenheiton päässä.
Mylly seisoo edelleen ryhdikkäänä joen päällä, sammalten kasvaessa katolla. Tuossahan näkyy olevan suuri kasa päreitä valmiina odottamassa katontekijöitä. Retkikartta: Liesijoen mylly
Tämä mylly on tuotu Ruoveden Koveron koskelta tänne 1995. Tällä samalla paikalla on ollut aikoinaan saman tapainen mylly joka on siirretty jonnekkin muualle. Ainoastaan myllynkivet ovat jääneet alkuperäisinä paikoilleen.

Liesijoen mylly

Vilkaisen kelloa joka näyttää 18:21. Kylläpäs aika kuluu nopeasti! Pitkospuut ovat osittain vielä jään ja lumen peitossa. Tarkkana saa olla ettei jalka lipeä. Liesijoen siltaa lähestyttäessä kuuluu veden pauhua. Vettä riittää tässä pienessä koskessa!Retkikartta: Liesijoen silta
Tästä on matkaa 150 metriä Jokiristille, jossa on telttailualue, nuotiopaikka ja vessat. Jaulin kämpälle pääsee tästä polkua pitkin(1,9km). Jatkan suoraan kohti Multiharjua jonne on vielä matkaa. Alkaa kengän kärki hakemaan polulta kiven selkää ja juurakon mutkittelevia lonkeroita. Ei enään tahdo väsynyt jalka nousta tarpeeksi korkealle.
Seitsemisjoen lähellä, vasen jalka uppoaa polulla olevan jään läpi matalaan veteen, kengän kastuessa kärjestä. Joen vesi on korkealla ja se on noussut osittain polulle. Ylitän polun jota voi ajaa maastopyörällä. Vasemmalle Tulusmäki ja oikealle Pitkäjärvi. Jatkan suoraan kohti Multiharjua (0,7km) 19:22 saavun P-paikalle, heitän repun auton perään ja lähden kohti kotia.
Kotipihaan päästessäni on kello kiertänyt lähes täyden ympyrän. Patikointia tuli 15,5 km.
Auton kyljet on saanu kunnon rapa roiskeet matkalla. Kelirikkokausi oli pahimmoillaan hiekkateillä!

Hossan Kansallispuisto/Hossan retkeilyalue-Matkakertomus

Matkakertomuksia Hossasta> Klikkaa tästä
Matkakertomus: Hossan Kansallispuisto/ Retkeilyalue 2016 kesä.
2.7.2016 Lauantai Hossa: Upea järvinäkymä avautuu vuokramökin ikkunasta Hossanjärvelle. Hossan Lumo mökkikylä on rauhallinen ja viihtyisä paikka viettää lomaa.

Sää on helteinen (+24) ja aurinko pilkistelee pilvenrakosista, kellon ollessa yli kolmen iltapäivällä saapuessamme Hossaan.
Retkikartta: Hossan Lumo leirintäalue

Ensimmäisenä on saatava ruokaa ja vasta sitten säntäämme polkuja tamppaamaan. Illan retki suuntautuu Luontokeskuksen maisemiin jonne on matkaa noin 5 km.

Maisema avautuu Hossanlahdelle
Maisema avautuu Hossanlahdelle

Hossanlahdenharju nousee järvenpinnasta korkealle kohoten, puristuen kahden järven väliin. Hienoa näkymää tarjoilee harjun mutkitteleva polku. Näitä polkuja on useita jotka kulkevat tämän harjun pituussuunnassa. Jotta pysyy kartalla, täytyy sitä lukea jatkuvasti, että ei harhaile väärille urille polkujen risteillessä eri suuntiin.
Retkikartta:Kylmäperän polkuristeys

Kylmäperän polkuristeyksessä tämä kartanlukuvirhe sitten tapahtuu ja menemme vika suuntaan. Hetken talsittuamme alan ihmetellä vasemmalla puolella avautuvaa pientä pitkulaista suota, jota ei ole merkitty kartan kohtaan jossa arvelemme olevamme.

Retkikartta:Pitkulainen suo

Kuljemme vielä hetken polkua.
Kaivan repusta suuremman karttalehden 1:25000 ja sitä silmäillessä huomaan meidän kulkeneen harhaan. Nyt on otollinen hetki hyttysten ja mäkäräisten iskeä kartanlukijaan koko joukkueen voimin, käsien tehdessä huitovia ja äkkinäisiä liikkeitä, yrittäen saada edes muutaman syöpäläisen nujerrettua.

Retkikartta:Kartanlukuhetki

Mäkärät ja muut lentävät ötökät täyttävät ilmatilan ja tunkevat iholle, on koottava kamppeet ja lyötävä reppu äkkiä selkään, välttyäkseen inisijöiden pistoilta ja puremilta. Suunta takaisin Kylmäperän polkuristeykseen ja siitä kohti Keihäslampea. Harjulla käy tuuli joka pitää hyttyset loitolla, vain muutaman paarman kierrellessä näin helteisellä kelillä, yrittäen iskeä vaeltajan paljaisiin kohtiin.
Retkikartta:Näköalapaikka

Keihäslammella on tulipaikka upealla paikalla järven ja lammen välisellä kapealla kannaksella. Tästä käännymme takaisin kohti Hossan leirintäaluetta, kokonaismatkan ollessa 14,2 km. Matkan kohokohtina voisi mainita kahden kurjen näkeminen Seipiniemessä.

hossan-kansallispuisto-retkeilyalue-2

hossan-kansallispuisto-retkeilyalue-3

hossan-kansallispuisto-retkeilyalue-4

hossan-kansallispuisto-retkeilyalue-5

hossan-kansallispuisto-retkeilyalue-6

Hossa 3.7.2016 Sunnuntai
Aamu alkaa auringon paisteella, helteisen ilmamassan tulvahdellessa vastaan kurkatessani ulos mökin ovesta.
Ei lämmin luita riko, kuuluu vanha sananparsi. Vaellukseen helteinen keli ei ole paras vaihtoehto. Päivän retki suuntautuu Hossan Lounatkoskelle, jossa on nähtävyytenä vanha mylly.

Laukkujärven autiotupa
Laukkujärven autiotupa

hossa-lihapyorre-lounatkoski-1

hossa-lihapyorre-lounatkoski-14

Myllyssä on aikoinaan myllynkivet pyörineet vastakkain, jauhaen jyviä, pullan ja rukiisen leivän raaka-aineeksi. Uittomiehet ovat tässäkin koskessa tehneet raskaita vuoroja, tukkien sekamelskassa keksiä heilutellen ja ehkäpä lauleskelleet tukkilaislauluja, työn hiljaisemmassa vaiheessa.
Lounatkosken päähaarassa vesi velloo kuohuten, villinä ja vapaana, vaahtopäiden pärskiessä uoman vedenalaisiin kivikoihin. Sivuhaarassa vesi virtaa verkkaiseen tahtiin vedenpinnan ollessa niin matalalla, että uoman toisella laidalla voi astella kivien selkämystä pitkin kuvaamaan tätä sivu-uomaa. Pahimpina kevättulva aikoina sivuhaaran sillan kansi on veden peitossa ja kumisaappaat on silloin parasta pitää jalassa.
Retkikartta:Lounatkosken mylly

hossa-lihapyorre-lounatkoski-2

hossa-lihapyorre-lounatkoski-3

hossa-lihapyorre-lounatkoski-4

hossa-lihapyorre-lounatkoski-5

hossa-lihapyorre-lounatkoski-6

hossa-lihapyorre-lounatkoski-7

hossa-lihapyorre-lounatkoski-8

hossa-lihapyorre-lounatkoski-9

hossa-lihapyorre-lounatkoski-10

hossa-lihapyorre-lounatkoski-11

hossa-lihapyorre-lounatkoski-12

hossa-lihapyorre-lounatkoski-13

Jätämme kosken pauhut taakse, matkamme jatkuessa autolla Lihapyörteen parkkipaikalle.
Retkikartta:Lihapyörre parkkipaikka

Lihapyörre sijaitsee Laukkujärven lähellä, Somerjoen kyljessä. Kohti Laukkusalmea. Leveää hiihtouraa pitkin on helppo kävellä. Toinen reitti kulkee Somerjokea seuraillen, Laukkujärven vieritse kulkien.

Retkikartta:Laukunsalmi silta

hossa-taukopaikka-kahvia

Laukkujärven autiotupaa kohti menevä polku
Laukkujärven autiotupaa kohti menevä polku
Laukkujärven autiotuvalle vievä risteys
Laukkujärven autiotuvalle vievä risteys
Laukunsalmi
Laukunsalmi
Laukunsalmi
Laukunsalmi

Laukkujärven autiotupa näkyy tuolla salmen takana. Kämpässä käymme vierailemassa, kunhan olemme taivaltaneet ensin kierroksemme, palaten takaisin Laukkujärven autiotuvan kautta.
Laukunharjun kautta matka Suottavirralle, Suottaperän kautta kohti Puukkojärven autiotupaa. Saa hetken polkua taas tallata ennenkuin Puukkojärven tupa on näkösällä.
Maisemat ja keli, kumpikin on kohdallaan, eikä hyttysiä ole juurikaan näkyvissä, mitä nyt jokunen paarma pöristelee satunnaisesti, yrittäen iskeä leukansa kulkijan paljaisiin paikkoihin.
Retkikartta:Laukunharju

Reilu puoli kilometriä Suottavirran jälkeen pidämme tauon, korkealla harjulla, josta avautuu hieno näkymä Syvä Suottajärvelle, harvahkon mäntymetsän keskeltä.

Retkikartta:Taukopaikka

Kulkusuunnastamme lähestyy mies, taluttaen maastopyörää, polun käydessä hankalaksi ajaa jyrkkyyden ja kivikkoisuuden johdosta. Siinä vaihdetaan kuulumiset puolin ja toisin, miehen jatkaessa matkaansa kohti Luontokeskusta. Harvassa ovat muut kulkijat olleet Hossan tulevassa Kansallispuistossa.
Seuraavaksi tulemme Suottajärven telttailualueelle, jossa riittää hyviä teltanpaikkoja vaikka kuinka paljon. Tästä jatkamme kohti Puukkojärveä.

Retkikartta:Suottajärvi tulentekopaikka

Puukkojärven autiotupa on pieni, mutta tarkoituksenmukainen väsyneelle retkeilijälle joka kaipaa yösijaa. Tässä ei kauaa viivytä, koska taivas näyttelee sateen merkkejä, tuulen alkaessa voimistua ja sadepisaroiden tunkiessa iholle. Nyt on aika laittaa takkia päälle, ilman viilennettyä hetkessä helteisestä kelistä sadekelin koleuteen.
Vaelluskenkä imee hetkessä kosteutta kanervien ja mustikanvarpujen reunustamalta polulta, kengän ollessa kohta litisevän märkä.

Retkikartta:Puukkojärven autiotupa

Puukkojärvi autiotupa
Puukkojärvi autiotupa
Puukkojärvi autiotupa
Puukkojärvi autiotupa

Sadekuuro menee ohi nopeasti ja kohta näkyy Laukkujärven autiotupa, jossa ei näy muita retkeilijöitä, jos ei oteta huomioon maastopyöräilijää, joka tulee vastaan autiotuvalle menevässä risteyksessä, suuntanaan Lihapyörteen parkkipaikka.
Nyt alkaa olemaan ilmapiirissä havaittavissa hiukan kiristymisen merkkejä, ykkösvaeltajan tuskaillessa märkien vettä tirskuvien vaelluskenkien kanssa. Kämpältä pikamarssia kohti autoa ja Hossan Lumo leirintäalueelle toipumaan päivän rasituksista.

Retkikartta:Laukkujärvi autiotupa

Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa
Laukkujärvi autiotupa

Hossa: 4.7.2016 Maanantai
Retkikartta:Pitkähoilua parkkipaikka

Opastetaulua Pitkä-Hoilua
Opastetaulu Pitkä-Hoilua

Heti lähdössä alkaa sataa tihuttaa, mutta se loppuu heti alkuunsa, eikä kastele päällysvaatteita. Sateenvarjon joudun kaivamaan siltikin, koska kamerat eivät sadetta kestä, pienen vesipisaran tehdessä kameran linssissä tuhrua.
Hoiluansärkällä on mukava tallustella ja katsella järvimaisemaa särkän molemmin puolin, särkän puristuessa kapeimmalta kohdalta noin 30 metrin levyiseksi. Tästä kapeikosta kanootti/ vene on helppo nykäistä Pitkä-Hoiluan tai Ala-Valkeaisen puolelle, riippuen kummalla järvellä itse on.

Retkikartta:Hoiluansärkkä

Hoiluansärkkä
Hoiluansärkkä

Upea paikka ihastella kelopuita, suuria petäjiä ja järvimaisemaa Hoiluansärkällä. Matka jatkuu Kokalmuksen tulipaikalle, joka sijaitsee Kokalmusjärven rannalla. Vielä ei ole tarvetta syödä eväitä, eikä levähtää, odotellaan vielä hetki ja nautiskellaaan maisemista. Hyvä uimapaikka, pitkä hiekkaranta, mutta ei nyt houkuttele, kelin ollessa vajaa 15 astetta plussalla.

Kokalmus puro
Kokalmus puro
Kokalmus puro
Kokalmus puro
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi
Kokalmus tulentekopaikka/niemi

Retkikartta:Kokalmus tulentekopaikka

472 metriä ja näköpiiriin tulee Kokalmuksen porotalli, jossa ei näy ainuttakaan poroa.
Porotalli on porojen parkkipaikka, jos sääsket, paarmat ja helle piinaa. Pimeys ja viileä ilmapiiri ei syöpäläisiä miellytä. Porotalli on matala, hirsistä salvettu rakennus, jossa on poron mentävä aukko rakennuksen päädyssä.

Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli
Kokalmus porotalli

Retkikartta:Kokalmus porotalli

Kohta Porotallin jälkeen alkaa kovempi sade ja ukkonen jyrähtelee jossain kaukana taustalla.
Sade loppuu melko pian ja sateenvarjon saa taas laittaa hetkeksi pois. Ennen Kokalmuksen laavua on vielä toinenkin porotalli, josta muutama poro säntää karkuun sorkat napsuen, säikähdyttäen ykkösvaeltajan perusteellisesti.

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-13

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-14

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-15

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-16

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-17

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-18

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-19

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-20

Retkikartta porotalli 2

Kokalmuksen laavulla on tauko paikallaan ukkosen jyrinän saattelemana. Ukonilma on melkein päällä, jyrinän ollessa kova. Sattuipa kovempi sade juuri tauon aikaan sopivasti.
Ilma taas viilentyy sateen aikana ja meinaa vilu tulla puseroon laavulla
istuessa ja eväitä syödessä. Jylinät häipyy johonkin kaukaisuuteen ja sadekin loppuu. Joutsenpariskunta poikineen lipuu Kokalmusjärvellä. Kaivan SonyAX100E 4K videokameran kameralaukusta ja ikuistan joutsenperheen matkaa kohti ulappaa.
Laavulle on taas löytynyt hieno paikka hiekkarannan avautuessa oikealla laidalla.

Retkikartta:Kokalmus laavu

Kokalmus laavu
Kokalmus laavu

Vaeltajien tankkaus on suoritettu onnistuneesti, jos ei puututa siihen pieneen teepussi seikkaan. Oli ykkösvaeltaja unohtanut teepussin matkasta, joka ei tietenkään koskenut häntä itseään, koska on kahvinjuoja. Noh, mitäpä näistä, teetä saan maistella sitten mökissä.
Reppu on taas laitettava pykälään ja suunnattava vaelluskengät kohti Lipposensalmen laavua. Ennen laavua on vielä Lipposenlampi tulentekopaikka, niemenkärjessä matkan varrella. Maisemia ja luontoa on mukava katsella ja kuunnella, olla rauhassa paikallaan, tarkkailla ympäristöä, pitää aistit valppaina.

Retkikartta:Lipposenlampi tulentekopaikka

hossan-kansallispuisto-pitkahoilua-31

Lipposensalmi laavu
Lipposensalmi laavu
Lipposensalmi laavu
Lipposensalmi laavu
Lipposensalmi laavu:Näkymä Lipposensalmelle
Lipposensalmi laavu:Näkymä Lipposensalmelle

Poro toljottaa Lipposensalmen polkusillalla, sännäten pakoon meidät nähdessään, vasan jäädessä toiselle puolelle. Ykkösvaeltaja on huolissaan vasan eksymisestä tänne korpeen, mutta eihän metsän eläin kotonaan eksy, mylkytän vastaan.
Hieno silta! kirkas vesi virtaa verkkaiseen tahtiin kapeassa ja matalassa salmessa.

Retkikartta:Lipposensalmen laavu

Lipposensalmen laavun vasemman puoleisen seinän vieressä puupinon päällä on linnulla pesä. Eipä tätä muuten olisi tullut huomioineeksi ellei joku olisi raapustanut päreeseen asiasta tiedotetta ja ripustanut sen päreen laavun seinään kiinni.
Pitkä-Hoilua tulentekopaikka on retkemme seuraava kohde. Nyt kohtaamme muitakin vastaantulijoita kuin nelijalkaisia otuksia. Muutama vaeltaja tulee polulla vastaan hiukan ennen tulipaikkaa. Harvassa on kulkijat Hossan Kansallispuistossa kesällä!

Retkikartta:Pitkä-Hoilua tulentekopaikka

Tulipaikka Pitkä-Hoilua
Tulipaikka Pitkä-Hoilua
Opastetaulu Pitkä-Hoilua
Opastetaulu Pitkä-Hoilua
Tulipaikka Pitkä-Hoilua
Tulipaikka Pitkä-Hoilua
Tuulenkaatoja Pitkä-Hoilua
Tuulenkaatoja Pitkä-Hoilua

Hieno retkeilypäivä vaihtelevine maisemineen. Pieni sade silloin tällöin ei ollut haitaksi, raikasti vain ilmaa!
Reitti on melko helppokulkuista polkua joka on merkitty selkeästi puihin tehdyillä maalimerkeillä.
Reissulle tuli mittaa 14,5 km ja siihen kului aikaa 4,5 tuntia.

Saariselkä: Luvattomasti rakennettu mökki

 


Elävä arkisto esittää: Saariselkä Suomen Lappi- Saksalaisturistit yrittivät rakentaa Saariselälle omin lupinensa mökkiä. Mökin teko jäi puolitiehen heidän jäätyä kiinni itse teosta. Saksalaiset luulivat että suomessa saa jokamiehen oikeudella rakentaa valtion maille mökin, mutta erehtyivät tässä asiassa. Tämä episodi tapahtui vuonna 1978.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/07/08/jokamiehenoikeudet-kasvattivat-massaturismin-uhkaa-suomessa-1974

Kuusamo in Finland: Hiking Video-Vaellusvideo


Kuusamo in Finland- Vaellusvideo Oulanka National Park 2014-Nature documentary.


Kuusamo- Pieni Karhunkierros- Hiking Video- Vaellusvideo

Jyrävä ja Kiutaköngäs ovat Kuusamon komeimmat nähtävyydet. Karhunkierros ja Pieni karhunkierros tarjoaa nähtävää vaeltajalle moneksi päiväksi. Kuusamon Juumassa leirintäalueella on matkailijan hyvä lepuutella väsyneitä jalkoja päivän päätteeksi. Pohjoinen erämaa tarjoaa upeita luontokokemuksia.

Jyrävä and Kiutaköngäs are the most spectacular sights of Kuusamo. Karhunkierros and the Pieni Karhunkierros Trail offers hikers to see for several days. Kuusamo Juuma campsite is a traveler’s good to rest your tired feet at the end of the day. Northern Wilderness offers spectacular nature experiences.

Jyrävä und Kiutaköngäs sind die spektakulärsten Sehenswürdigkeiten von Kuusamo. Karhunkierros und die Pieni Karhunkierros Trail bietet Wanderern mehrere Tage zu sehen. Kuusamo Juuma Campingplatz ist ein guter Reisenden die müden Füße am Ende des Tages zu ruhen. Northern Wilderness bietet spektakuläre Naturerlebnisse .

Jyrävä и Kiutaköngäs являются наиболее впечатляющих достопримечательностей Куусамо. Кархункиеррос и Pieni Кархункиеррос Trail предлагает путешественникам увидеть в течение нескольких дней. Куусамо Juuma разбивки лагеря хорошо путешественника, чтобы отдохнуть уставшие ноги в конце дня. Северная природа предлагает захватывающие природные опыт.